Siirtymällä suorittamisesta olemisen tilaan avaudut olennaiselle


Peace2Keniassa asuessani työskentelin erään naisen kanssa. Hän oli huippuammattilainen, osaava ja aikaansaava.

Yksi asia hänessä kuitenkin kiinnitti huomiota. Hänellä ei ollut koskaan kiire. Vaikka työtä riitti koko ajan yllin kyllin, hänen koko olemuksensa huokui syvää rauhaa ja hiljaista vahvuutta. Hänen levollinen läsnäolonsa kaiken tekemisen keskellä oli kaunista ja pysähdyttävää. Ja samalla hänen työnsä tulokset puhuivat puolestaan. Niissä näkyi se sama vahvuus ja kestävyys kuin tekijässäänkin.

Tämä nainen oli olemassa riippumatta siitä mitä hän teki tai sai aikaan. Hänen olemassaolonsa ei ollut riippuvaista hänen tekemisistään. Hän ei lunastanut paikkaansa ja hyväksyntää suorittamisella ja saavuttamisella, vaan hän oli ensisijaisesti olemassa. Hänen tekemisensä syntyivät tuosta levollisen kauniista läsnäolosta ja olemisen tilasta.

Kun ihminen on vahvasti olemassa, juuri tässä ja juuri nyt, myös hänen tekemisensä on vahvaa ja juurevaa. Hän on silloin sinut itsensä, omien tunteidensa ja tarpeidensa kanssa. Samalla hän on myös kykenevä kohtaamaan muut.

Olemisen rauhasta syntyy levollinen luottamus ja turvallisuuden tunne. Levollinen ihminen levittää luottamusta ja turvallisuutta myös ympäristöönsä.

Vaikka olemisen tila saattaa kuulostaa passiiviselta ja tekemättömältä, se on itse asiassa erittäin aktiivinen ja tuottava tila. Kun tekeminen nousee olemisesta, olemme yleensä suurempien asioiden äärellä. Asiat pelkistyvät ja saavat niille kuuluvat mittasuhteet. Tärkeät asiat nousevat esiin ja osamme kuin itsestään keskittyä olennaiseen.

Olemisesta nouseva tekeminen ei myöskään rasita, kuten puristavasta ja pakottavasta suorittamisesta käsin tehty. Olemisesta käsin tehty tulee tietyllä tavalla tehdyksi kuin itsestään. Olemisen tilasta toimiva ihminen on sisältä päin ohjautuva. Häntä eivät ohjaa ulkoa tulevat (todelliset tai kuvitellut) vaatimukset ja odotukset, vaan hän toimii sisäisen motivaationsa ohjaamana ja kannattelemana. Olemisen tilaa maistettuaan ei hevin halua palata suorittamiseen.

Olemisesta nouseva tekeminen on suorittamisen vastakohta. Kun ihminen on vahvasti olemassa, hänellä ei ole kiire mihinkään. Hän on juuri siinä missä on ja tekee juuri sitä mitä tekee. Häntä eivät heiluttele ajan kuluminen tai muiden vaatimukset tai odotukset, vaan aika ikään kuin pysähtyy odottaakseen mitä se saa sisällökseen. Olemisen tila on henkistä ja fyysistä rentoutta kiireenkin keskellä.

Mitä jos työelämässäkin siirtyisimme yhä enemmän suorittamisesta olemisen tilaan? Uskaltaisimmeko luottaa siihen, että olemisen kautta tekemisemmekin saisi aivan uudenlaisia ulottuvuuksia?