Innostuksesta virtaa uusiutumiseen


img_6105-2Suomi kaipaa ja tarvitsee uudistumista. Uusia visioita, avaria näkymiä, uusia tapoja nähdä ja tehdä asioita.

Kuitenkin muutoksesta on tullut jo lähes kirosana. Muutos on ”väistämätöntä”, jotakin jossa ”meidän täytyy pysyä mukana”, jotakin jossa täytyy rimpuilla ja yrittää selviytyä tavalla tai toisella.

Muutoksesta tullut uhkakuva, pelottava peikko, joka vain tapahtuu meille ilman että voimme vaikuttaa siihen. Se nähdään vaarallisena asiana, jota ei voi väistää ja johon vain täytyy yrittää sopeutua. Velvollisuutena, pakkona, ikävänä asiana, joka vain täytyy suorittaa.

Eipä ihme, että jo pelkkä muutoksesta puhuminen uuvuttaa ja aiheuttaa vastarintaa.

Entäpä jos lähestyisimme muutosta myönteisenä asiana, ratkaisujen ja toiveikkuuden kautta? Sen sijaan, että meidän on pakko pysyä muutoksessa mukana näkisimmekin, että saamme muuttaa asioita paremmiksi ja että meillä on mahdollisuus ryhtyä uuteen. Muuttuminen ei olisikaan pelottavaa ja raskasta, vaan kivaa ja antoisaa. Antaisimme itsellemme ja toisillemme luvan nauttia oivalluksista, kokeiluista ja uusiutumisesta. Sallisimme työyhteisössämme innostuksen kuplivan ilon ja ruokkisimme toinen toisissamme uusien ideoiden syntymistä ja kokeilemista.

Myönteinen uteliaisuus ja leikkisyys ovat ihmisen perusominaisuuksia. Ihmiselle on luonnollista etsiä uusia asioita ja kokeilla uusia lähestymiskulmia ja tekemisen tapoja. Lapsenmielinen, vilpitön innostus ja uuden löytäminen tuovat elämään iloa ja merkityksiä. Vakaviakin asioita voi lähestyä ilon ja innokkaan tekemisen kautta.

Kun näkökulmana on se, että meidän on pakko sopeutua muutokseen, joka vain tapahtuu, olemme objekteja. Muutoksen kohteita, joilla ei ole paljon vaikutusmahdollisuuksia. Objektina oleminen on raskasta ja kuluttavaa, suorastaan vastenmielistä.

Näkemällä muutoksen aidosti innostavana mahdollisuutena päästä löytämään jotakin uutta, päästä itsekin uusiutumaan ja uimaan jälleen raikkaissa vesissä, meistä tulee subjekteja, muutoksen tekijöitä. Tekijällä on aina enemmän vaikutusvaltaa ja –mahdollisuuksia muutoksen suuntaan ja sisältöön kuin objektilla, uhrilla. Ja ketju toimii myöskin toisinpäin – ottamalla subjektin roolin alamme myös näkemään mahdollisuuksia ja toivoa, joita suomalainen työelämä juuri nyt kaipaa ehkä enemmän kuin koskaan ennen.